Näin omega-3 vaikuttaa aivojen kehitykseen

Omega-3-rasvahappo on tärkeä aivojen rakennusaine. DHA:n ainutlaatuinen rakenne pitää aivosolujen pinnan taipuisana ja joustavana ja mahdollistaa siksi hyvän signaalien välittymisen.

Syntymän jälkeen lapsen aivot kasvavat erittäin nopeasti ensimmäisen kahden vuoden aikana, mutta kehitys jatkuu edelleen lapsuus- ja nuoruusvuosina. Lapsen ravinto vaikuttaa prosessiin ja erityisesti DHA:lla on osoitettu olevan merkitystä aivojen normaalille kehitykselle.

Kun syömme meren antimia tai DHA:ta sisältävää ravintolisää, rasvahappojen määrä veressä kasvaa ja ne kulkeutuvat edelleen aivoihin.

Raskauden aikana DHA kerääntyy lapsen aivoissa alueille, jotka ovat tärkeitä muistin, tarkkaavaisuuden, suunnittelun, ongelmanratkaisun sekä sosiaalisten taitojen kannalta. Erityisesti raskauden viimeisessä vaiheessa, jolloin aivot kasvavat nopeasti, DHA:n tarve on suuri. Sen jälkeen DHA-pitoisuus jatkaa nousuaan läpi lapsuus- ja nuoruusvuosien.

Valmiiksi kehittyneissä aivoissa DHA on juuri se omega-3-rasvahappo, jota löytyy eniten aivojen harmaasta aineesta. Jopa 90 % aivojen omega-3-rasvahapoista on DHA:ta. On todistettu, että päivittäinen 250 mg DHA-annos edistää aivotoimintojen pysymistä normaalina.

HappyMe Chewable Calamari Omega-3 on kehitetty edistämään lapsen normaalia kehitystä ja sisältää omega-3-rasvahapot DHA ja EPA, sekä D- ja E-vitamiinia. Tuote on kalmarista peräisin oleva ainutlaatuinen ja kestävä omega-3-lähde, joka sisältää erityisen runsaasti tärkeää DHA-rasvahappoa.

 

Lue myös:
D-vitamiini on tärkeää lapsen luustolle
Tiesitkö tämän omega-3:sta?
Omega-3 on tärkeä kasvavalle lapselle

 

 

Tilaa HappyMe Chewable Calamari Omega-3 jo tänään!

HappyMe - lasten omega-3


HappyMe Chewable Calamari Omega-3 on maistuva uutuus, joka on kehitetty erityisesti lapsille. HappyMe sisältää tärkeitä omega-3-rasvahappoja sekä D-vitamiinia ja E-vitamiinia.

HappyMe on pureskeltava geelitabletti ja maistuu lasten suussa herkulliselta. Yksi tabletti päivässä riittää, vaikka lapset mielellään ottaisivat useammankin. Kätevä tapa saada lapset nauttimaan tärkeät rasvahapot päivittäin.

Tilaa heti - saat hauskat siirtotatuoinnit kaupan päälle!